Iltamenot 14.-16.6.

Iltariennot ja muut menot 14.-16.6.2019

Perjantaina 14.6.

Tanssit Hotelli Kalevalassa klo 21.00-00.00.
Tanssittaa Hannu Hautaniemen orkesteri.
Leirirannekkeella ilmainen sisäänpääsy.

Lauantaina 15.6.

Tanssit Kuhmon Kelolla klo 20.00-01 .00.
Tanssittaa orkesteri Nelituuli.
Tanssilipun hinta 15 €.

Järjestäjänä Kuhmon Lavatanssijat ry.

Kenkä- ja tanssivaatemyynti Kuhmon Kelolla.

Hannu Hautaniemen yhtye

on peruskokoonpanossaan tanssimusiikkia esittävä kvartetti: solisti, harmonikka/koskettimet, basso/kitara, rummut. Yhtyeen kotipaikka on Oulu. Yhtye
keikkailee tällä hetkellä erittäin tiiviisti koko Suomen alueella. Tanssikansa on ottanut yhtyeen omakseen ja suosion kova kasvu näkyy myös keikkojen määrässä ja yleisömäärissä.

Nelituuli

soittaa tanssimusiikkia lappilaisittain, reippaalla otteella ja ohjelmistoa kehitellään koko ajan. Ohjelmisto on saanut kiitosta monipuolisuudestaan ja ohjelmisto myös mukautuu tilanteen ja yleisön mukaan. Ohjelmistossa on mm. perinteistä tanssimusiikkia (harmonikka), loistavilla kitarasoundeilla soitettua rautalankamusiikkia, iskelmiä rock´n rollia, omia biisejä yms.